EXIM Service Europe Oy on vuonna 2009 perustettu perheyritys. Se toimii monin tavoin mukana Suomen ja Euroopan maiden välisessä palvelu-, vienti- ja tuontitoiminnassa. EXIM Logistics on osa yritystä.

Vuodesta 2009 alkaen EXIM Logistics on tehnyt yhteystyötä johtavien eurooppalaisten kuljetusliikkeiden kanssa tarjoten  laadukkaita puoliperävaunu-, täysperävaunu- ja konttikuljetusratkaisuita suoraan vienti- ja tuontiyrityksille sekä huolitsijoille.

Laajan eurooppalaisen verkostomme kautta EXIM Logistics toimii kaikkialla Euroopassa. Kuljetuksen ei tarvitse tulla Suomeen, mutta voimme silti järjestää sen.

Vahvimpia alueitamme ovat kuitenkin Espanja, Italia, Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Itävalta, Unkari ja Puola. Näillä alueilla yhteistyökumppaneillamme on päivittäin satoja rekkoja ajossa. Näin saamme järjestetty teille kilpailukykyisen ja laadukkaan kuljetuksen tarpeisiinne.

Kokonaisvaltaiseen palvelukenttäämme kuuluu laadukkaiden puoliperävaunukuljetusten lisäksi myös konttikuljetukset. Konttikuljetukset voidaan toimittaa rekan, laivan tai junan kyydissä. Yhdistelmäkuljetus kumipyöriä, vettä ja raiteita hyväksikäyttäen on myös mahdollista. Toisinaan käytämme myös lentorahtia kauemmaksi suuntautuvien kuljetusten hoitamisessa.

EXIM Logistics on luotettava ja hyvä valinta.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita